maanantai 28. toukokuuta 2012

kuulumiset

Torstai
Normaalin koulupäivän jälkeen mä hetken aikaa oleskelin kotona kunnes Hanna tuli meille ja lähdettiin kaupungille moikkaamaan muutamaa kaveria. Käytiin pitsalla ja jutskailtiin kaiken näköstä. En ollu nähnyt näitä kahta muuta pitkään aikaan ja oli kyl kiva nähä vaikka jäi aika lyhyeks tää näkeminen.

Tällön oli myös se Siskot-ryhmän ensimmäinen tapaaminen mistä tänne sillon kirjottelinkin ja oli kyllä tosi kivaa. :) Harmi vaan, että se on vaan kerran nyt enään ja jatkuu vasta elokuun 16. päivä lomien takia. Siellä oli mun lisäksi 3 odottavaa äitiä ja yhden niistä mä tiesin entuudestaan. Ja kuulemma ainakin kahta odotetaan meidän lisäksi ens torstaina myös.

Juteltiin siellä kaikenlaista ja oli ihana tutustua muihin odottajiin. Mä oon kaikista nuorin, mutta kaikki me kuitenkin siellä nuoria ollaan ja mun mielestä on mahtavaa että tällästä järjestetään. Innolla odottelen jo seuraavaa torstaita. :)

Hemppu oliki sit jo kotona kun toi loppu ja sen kanssa mä loppuillan vietin mun muistaakseni ihan kotona. :)


Perjantai
Herättiin Hempun kanssa jo aikasin, koska meidän oli tarkotus mennä asioita hoitamaan. Heti ensimmäisenä käytiin asuntojuttuja kyselemässä ja sopimassa Forssan asunnot Oy:n miehen kanssa. Vietiin asuntohakemus täytettynä ja juteltiin tarkemmin siinä samalla ja sovittiin, että mä meen keskiviikkona kattelee et mitä sillä on meille tarjota. :) Jäi tosi kiva mieli sieltä, koska se mies vaikutti tosi mukavalta ja seki sano kyl et eiköhän meille joku asunto löydy. :) Mä en millään malttais odottaa, että saatais jo oma asunto ja et pääsis sisustamaan ja laittamaan paikkoja siellä.

Tuolta me sitten suunnistettiin kohti Kelaa, koska äitiyspakkauksesta ei ollut kuulunut yhtään mitään, vaikka sen hakemuksen pistin jo aikaa sitten. Ei ollut siis edes sitä myöntymistä tullut. Siellä se nainen sitten sano, että pitäis parin viikon sisällä tulla saapumisilmoitus. :) jeejeee~
Käytiin muutama kirpputori kiertämässä ja sit mentiin hetkeks kotiin. Ite menin sit 12-16 töihin.

Illalla lähdettiin Hempun mammalle saunomaan ja yöks. Oli kyl tosi ihana kun saatiin vähän kaksinkeskeistä aikaa kun sitä on aika vähän loppujen lopuks. Senkin takia olis ihana se asunto saada, et pystyttäis olla ihan kaksin viel ennenku vauva syntyy ja kun nähään sen verran harvoin armeijan takia.


Lauantai
Lauantaina nukuttiinki sit pitkään ja lähdettiin joskus ku oltiin aamupalaa syöty ja pedit siivottu niin Humppilaan käymään kauppoja kiertämään. Ei me mitään löydetty, mut oli silti ihan kiva käydä kiertelee. :)

Sit mentiin takas Hempun mammalle ja oleskeltiin siellä jonkin aikaa ennenkun lähettiin meillä käymää. Mun äiti lähti samana päivänä aikasemmin Kreikkaan ja ei me sielläkään sen takia sit loppujenlopuks kauheen kauaa viihdytty.

Mentiin taas Hempun mammalle ja Hempun vanhemmatki oli siellä sillon. Syötiin siellä ja kello oli sit jo ainakin 8 kun lähettiin kotiin. Siellä me sit oltiinkin jos oikein muistan niin ihan loppu ilta/yö. :)


Sunnuntai ja maanantai
Ei tehty mitään erikoista, mistä pitäis jotain mainita. Hemppu lähti tänään vasta takasin armeijaan ja en tiiä miten osaan taas nukkua yksin ku olin niin pitkään taas yöt rakkaan viekussa >: ens viikonlopun se on taas kiinni, mut nähään onneks keskiviikkona kun se tulee hoitaa työasioita ja jos kerkii nii tulee mun mukaan niitä asuntojuttuja taas kattelee.


4 kommenttia:

  1. Onneks sun poikakaveris on nyt armeijassa, kun mun poikakaveri menee heinäkuus. Kiva kun se on siellä sitte sillonki ku on laskettuaika ja rahatilannekkaan ei sitten sen takia mikään huima oo sillon ku vauva syntyy :( Oman asunnon laittaminen on aivan ihanaa, mä en malta oottaa kun saan vietyä loputkin tavarani meidän asuntoon :)Toivottavasti löydätte mukavan kämpän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi ei :/ mä oon niin onnellinen et mun poikaystävä pääsee ennen vauvan syntymää pois jo, koska tää on aika rankkaa mulle jo näin niin miten sitte vauvan kanssa olis.:o Mut toivottavasti siellä kaikki menee kuitenkin kaikinpuolin hyvin vaikka poikaystäväs on armeijassa sillon. Tsemppiä!:)

      Poista
    2. Mulla on poikakaveri tällä hetkellä myös armeijassa ja meille syntyi tyttö maaliskuussa. Hyvin ollaan pärjätty kaikesta huolimatta ja aika kivastihan tuo lapsen isä on ollut kotosalla vauvan takia! :) Ja tsemppiä teille kummallekin odotukseen! :)

      Poista
    3. onnea tytöstä sinne :) hyvä että kaikki on menny hyvin ja onneks armeijastaki saa aika hyvin lomia nykyään :)

      Poista